Saariston Luontoarpa

KutsumanimiLotta RekisterinumeroVH19-
Rotusuomenpienhevonen Säkäkorkeus146cm
Sukupuolitamma Väriruunivoikko
Syntymäaika28.02.2019 Suomi 3v Koulutustaso-
OmistajaJannica (VRL-04799) KasvattajaSaariston Hevosopisto (SAAR5895)

Luonne

Energinen Lotta on nuori suomitamma, jonka kanssa ei hoitajalla tylsiä päiviä tule olemaan. Lotta on kaikessa mukana ja kumpuaa loputonta uteliaisuutta etenkin muita eläimiä ja hevosia kohtaan. Ihmistä kohtaan se on sosiaalinen hoidettava, joka tykkää puuhailla omiaan hoitamisen aikana ja onkin helpointa varustaa sidottuna tai ihan käytävällä. Perusluonteeltaan aktiivinen tamma on kuitenkin hyvin kiltti ja sympaattinen, sen kanssa pärjää myös aloittelija hoitotilanteissa, kunhan reipas ikiliikkujamme on sidottu kiinni edes jollain tavalla. Ratsuna Lotta on kuitenkin vielä toistaiseksi ikänsä vuoksi kokeneemman kuskin hevonen, joka osaa perusasiat, mutta avut menevät helposti sekaisin. Laukat nousevat hieman vaihtelevasti, mutta liinassa Lotta osaa nostaa ne kyllä käskystä. Lotta on päässyt maastoon kaverien kanssa ja on osoittautunut ikäisekseen erittäin varmaksi ja tasaiseksi maastomopoksi, todellinen tätikuljetin tästä varmasti saadaan, kun ikää tulee hieman lisää. Lotta on kaikissa hoitotoimenpiteissä kärsivällinen ja kiltti, vaikka niissäkin uteliaisuus kyllä tulee ilmi, eikä tamma sovi tosikon käsittelijäksi, joka odottaa hevosen seisovan toimien ajan kuin tatti paikallaan könöttäen.

Maastakäsittelyssä Lotta tekee mitä tahansa namien perässä, mutta ei ole kerjääjä kuitenkaan. Se on juoksuttaessa helppo ja tottelee yksinkertaisia komentoja. Estepuolella tamma irtohyppää kivasti, mutta ei tekniikkansa puolesta ole mikään tulevaisuuden estetykki kyllä. Lotta on matkustajana vielä hieman noviisi, mutta kulkee suhteellisen kiltisti matkat kaverin kanssa ja on helppo lastattava kokeneen kaverin perässä, kunhan saa aikaa miettiä asiaa rauhassa. Lotta toimii sekä maasta- että selästäkäsin parhaiten rauhallisen ihmisen kanssa, sähläävällä käsittelijällä tamman ADHD - puoli nousee esiin ja siitä saa helposti kuuntelemattoman omantiensä kulkijan, joka käyttää häikäilemättä hyväkseen kokoaan ja egoaan. Laumassa Lotta ottaa helposti johtoaseman nuorten hevosten ja ponien kanssa, mutta vanhemmille tammoille osaa alistuakin. Lotta on kaveriporukassa hieman tosikko, eikä aina jaksa kaverien loputtomia leikkejä, mutta sopivan päivän tullen saattaa kyllä itsekin riemastua pukkileikeistä porukassa.

Sukutaulu

i. Kaarnan Salaliitto
vkk 146
ii. Liljan Satuprinssi
trtkm 148
KTK-III, ERJ-II, KRJ-II, SLA-I, SLA-C
iii. Lumiprinssi trtkm 148
KTK-III, KRJ-III, SLA-II, YLA3, SV-I, SLA-AB
iie. Kevät Taika vrt 158
KTK-II, ERJ-III, KRJ-III, SLA-II, YLA3, SLA-B, Ch, VSN Ch
ie. Kaarnan Sateenkaari
vkk 148
iei. Tuhatkauno vkk 145
KTK-II
iee. Sipsutus rnvkk 160
ERJ-III, SLA-C
e. Saariston Arpapeli
vrn 146
ei. Vähäpellon Ristinolla
rt 150
eii. Ristimurhe trt 146
KTK-II, KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I, SLA-I, SLA-C
eie. Havuhattara vprt 154
KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I, VVJ-I, SLA-I, SLA-C
ee. Heljän Shillinki
rn 146
eei. Muistelman Miska vrt 160
eee. Penni rnkm 147

Jälkeläiset

  • Ei vielä siitoskäytössä

Laatuarvostelut

Kouluvarsojen laatuarvostelu

Ei vielä arvosteltu.

KRJ Laatuarvostelu

Ei vielä arvosteltu.

Kantakirjaus

Ei vielä arvosteltu.

Näyttelytulokset

VSN Näyttelyt

00.00.0000, Paikka, Luokka, Tulos

PKK Näyttelyt

00.00.0000, Paikka, Luokka, Tulos

Kisatulokset

KRJ 0 sijoitusta

00.00.0000, Paikka, Luokka, Tulos

Valmennukset

00.00.0000, kouluvalmennus, valmentaja: X
Ei valmennuksia.

Päiväkirja

00.00.0000, kirjoittaja: X
Ei merkintöjä.