Kamilla

KTK-III, SV-I, VV-II

KutsumanimiKamilla, Kami RekisterinumeroVH16-018-1196
Rotusuomenhevonen Säkäkorkeus152cm
Sukupuolitamma Värivaaleanpunarautias
Syntymäaika03.01.2016 Suomi 5v KoulutustasoheB, re 50cm, noviisi valjakkoajo (0v€)
OmistajaJannica (VRL-04799) KasvattajaMiia-Maria (VRL-10382)

Luonne

Olin syrjäsilmällä seurannut Konkkaronkan ihanan suomenhevosorin Takamaiden Nuutin elämää monipuolisena käyttöhevosena. Kun sitten kauniina päivänä tuli mahdollisuus saada ihan ikiomaksi Nuutista kaksi tilausvarsaa kävin heti tuumasta toimeen! Kamin emäksi valikoitui nopeasti Miia-Marian avustuksella ihastuttava suomineito viimeistä varsaansa havitteleva Kamomilla, joka ihastutti rautiaalla tavanomaisella värityksellään ja kompaktilla rakenteellaan. Lisäksi Kamomillalla oli laaja skaala eri lajien kisatuloksia, joka mielestäni kompensoi kivasti tulevan varsan lajeja, isänsä kilpaillessa koulua ja valjakkoa. Pieni tähtisilmä syntyi heti seuraavana päivänä ensimmäisestä tilausvarsastamme ja tamma sai nimekseen emän nimeä mukaillen Kamilla.

Kamilla on rauhallinen, mutta se vierastaa hieman uusia ihmisiä, joten tamman kanssa täytyy toimia rennosti, määrätietoisuuttakaan toki unohtamatta. Myös uusia hevosia kohdatessaan Kamilla on hieman arka, jonka vuoksi tamma tarhailee ainakin vielä toistaiseksi vain muutaman rauhallisen nuoren tamman kanssa. Isossa porukassa neiti jäisi helposti alakynteen, joten on parempi totutella pikkuhiljaa uusiin kavereihin. Laidunkauden alkaessa Kamilla varmasti on jo sopeutunut ison tallimme melskeeseen ja menoon ja voinemme sijoittaa sen tammalaitumelle muiden mukana. Hoitotoimenpiteissä tamma on rauhallinen, mutta pelkää hieman vuoluja ja rokotuksia, joten aikaa näihin pitää kyllä varata. Maastakäsittelyssä Kami on rento ja osaa jo mukavasti toimia sekä liinassa että ohjasajossa. Irtohypytyksessä neiti on todella epävarma ja vaatii paljon apua vielä ihmiseltä.

Sukutaulu

i. Fiktion Nuutti
vprt 147
KTK-II, Vir MVA Ch
ii. Fiktion Kippari
prt 143
KTK-III, VVJ-I, Ch, VSN Ch
iii. Fiktion Kuunari rtkm 147
KTK-III, Ch, VVJ-I, YLA2, SLA-II
Pikku-Vinssi km 148
KTK-II, VIR MVA Ch
Maktaleena vrt 146
KTK-II, Ch, VVJ-II
iie. Fiktion Sinella prn 153
KTK-III, Ch, VVJ-I, YLA2, SLA-II
Mauno prt 154
Ch
Sirityksen Surku rn 152
VVJ-II
ie. Takamaiden Aaria
trt 157
KTK-III
iei. Lakean Arpia rt 146
KTK-II, ERJ-III, YLA2, SLA-II, VIR MVA Ch
Pikkukakkonen rt 146
KTK-III
Lakean Viljatuuli tprt 146
KTK-III, SV-II
iee. Hiprakan Hippiina rt 156 Marsalkka vrt 170
VIP MVA Fn, KTK-II, KRJ-II
Vilpertin Hile trt 150
Ch, YLA3
e. Kamomilla
rt 158
KTK-II, VIR MVA Ch, KRJ-I
ei. Fiktion Kuuno
m 159
KTK-III, KRJ-II, VVJ-II, SLA-II
eii. Kuunpimennys m 158
KTK-II, KRJ-I, SLA-I, VVJ-II, Vir MVA Ch
Pyyhältäjä prt 157
KTK-I, KRJ-I, Vir MVA Ch
Haavetyttö m 156
KTK-II, KRJ-I, Vir MVA Ch
eie. Metsäkartanon Tamina prt 159
KRJ-II, AB-palk
Persian Prinssi m 162
KTK-II, Vir MVA Ch
Metsäkartanon Mimosa rt 157
KTK-III, Vir MVA Ch
ee. Joujanni ILO
vrt 158
KRJ-I, SLA-I
eei. Kajo-Varjo vkk 147
Vir MVA Ch, KTK-II
Peltopyy tprt 154
KTK-III, YLA2, Ch
Aino-Kaisa vprt 146
KRJ-II, YLA2
eee. Tammihaan Terttu vrt 164 Mootsartti vrt 156
SLA-I
Siruliina rt 167
YLA2
eeei. Mootsartti oli Lucian omistava hurmaava raudikko ori, joka omasi mahtavan luonteen. Se kilpaili aktiiviurallaan monipuolisesti ratsastuslajeja ja valjakkoa. Suomenhevosten laatuarvostelussa Mootsartti palkittiin ansioituneella I palkinnolla. Orilta jäi kolme jälkeläistä, jotka kilpailivat ja olivat näyttelykehästä tuttuja. Ehdottomasti näistä tunnetuimpia ovat kuitenkin Tammihaan Viljami (YLA2, KRJ-II) sekä näyttelymenestyjä Tammihaan Terttu, joka kilpaili myös erittäin kattavan uran esteillä, koulussa, kenttäratsuna ja valjakkoajossa. Mootsartti jouduttiin lopettamaan 21-vuotiaana tarhassa sattuneen tapahturman vuoksi.
eeee. Siruliina oli myöskin Lucian omistama raudikko suurikokoinen tamma, joka teki uransa koulu- ja esteratsuna sekä valjakkoajossa. Myöhemmällä iällä Siruliina kilpaili myös muutamia luokkia kenttäratsuna, kun pahin nuoruuden into oli saatu kiinnitettyä työntekoon. Luonteeltaan Siruliinan kerrotaan olleen innokas ja rehti työntekijä, joskin tammamaisina päivinä hieman haasteellinen käsiteltävä. Siruliinalta jäi aktiivisen kilpauran aikana vain muutama varsa, monipuoliset kisaratsut Uniini KIR sekä Tammihaan Terttu, joka pärjäsi myös näyttelyissä hienosti. Hieno tamma eli pitkän elämän ja työskenteli viimeiset vuotensa iän tuomalla rauhallisuudella pidettynä terapiaratsuna, kunnes se jouduttiin lopettamaan vanhuuden tuomien vaivojen vuoksi lähes 30-vuotiaana. Siruliina haudattiin Lucian pihaan ja sillä on erityinen paikka kartanon puutarhassa, jonne on myös pystytetty vuonna 2013 muistopatsas tamman kunniaksi.

Jälkeläiset

Laatuarvostelut

Suomenhevosvarsojen laatuarvostelu

20.06.16 - SV-II - 27p
20.07.16 - SV-I - 44.5p

Valjakkovarsojen laatuarvostelu

30.06.16 - VV-II - 23p

KRJ Laatuarvostelu

Ei vielä arvosteltu.

ERJ Laatuarvostelu

Ei vielä arvosteltu.

VVJ Laatuarvostelu

Ei vielä arvosteltu.

Kantakirjaus

20.09.17 - KTK-III - 68p

Näyttelytulokset

VSN Näyttelyt

00.00.0000, Paikka, Luokka, Tulos

NJ Näyttelyt

00.00.0000, Paikka, Luokka, Tulos

Kisatulokset

ERJ 1 sijoitusta

25.11.18 - 50cm - 4/32 - Adina

KRJ 0 sijoitusta

00.00.0000, Paikka, Luokka, Tulos

VVJ 0 sijoitusta

00.00.0000, Paikka, Luokka, Tulos

VSR 6 sijoitusta

31.10.16 - he B - 13/145 - kutsu
31.05.17 - he C - 5/83 - kutsu
31.07.17 - he B - 3/108 - kutsu
31.11.17 - he B - 5/66 - kutsu
28.02.18 - he C - 7/72 - kutsu
30.06.18 - he B - 4/95 - kutsu

Valmennukset

00.00.0000, este/koulu/valjakkovalmennus, valmentaja: X
Ei valmennuksia.

Päiväkirja

00.00.0000, kirjoittaja: X
Ei merkintöjä.