A.D. Everlasting Joy

KTK-I

KutsumanimiJoy RekisterinumeroVH16-026-0084
Rotuwelsh D Säkäkorkeus149cm
Sukupuoliori Värisysirautias
Syntymäaika19.08.2016 Suomi 5v Koulutustasohelppo A, re 120cm, CIC2
OmistajaJannica (VRL-04799) KasvattajaJannica (VRL-04799)

Luonne

Joy on sosiaalinen ja ihanan kiltti oripoika, ainoa miinus ponilla taitaa olla järjetön yksinjäämisen kammo, jonka vuoksi ori ei voi tarhata tai maastoilla yksin. Maneesissa ja kentällä se on kuitenkin hyvän työmotivaation omaava poni, joka toimii yksin, vaikka saattaakin silloin kyttäillä kaikkea turhaa silloin. Mitään tyhmää se ei kuitenkaan yleensä tee, vaikka saattaa turhaa energiaa omatessaan olla hieman säpäkkä perusluonne. Hoitaessa Joy on hyvätapainen ja kiltti, joskin yksin jäädessään talliin se on parempi hoitaa käytävällä sidottuna, koska sählää todella paljon ja liikuskelee hermostuneesti edestakaisin, jonka vuoksi karsinassa hoitaminen ei ole mielekästä kummallekaan osapuolelle. Joy tulee toimeen kaikkien kanssa ja sen voi tarhata myös kilttien ja sosiaalisten orien kanssa. Varustaessa Joy saattaa olla levoton, etenkin satuloidessa, muttei silloinkaan pure tai potki ketään ja sen kanssa pärjäävät myös tomerat aloittelijat. Tarhasta ja laitumelta hakiessa Joy on rauhallinen ja tulee mielellään etenkin tuttuja ihmisiä portille vastaan, ei se kuitenkaan mitään kissa ja hiiri - leikkiä ala vieraidenkaan kanssa.

Tarhakaveria liikuttaessa on muistettava ottaa myös Joy sisälle siksi aikaa. Yleensä Joy kuitenkin tarhaa poikkeuksetta isommassa porukassa, jolloin se ei tarvitse erikoisjärjestelyjä, mutta tämä on hyvä tietää esimerkiksi jos molemmat kaverit ovat liikkeellä yhtä aikaa. Matkoilla Joy on rento reissaaja, kunhan on kaveri mukana. Koppiin se menee myös ensimmäisenä, joten mitään matkustuskammoa ei orilla varsinaisesti ole, vaikkei se yksin tykkääkään reissata ja kukapa tykkäisi? Ratsuna Joy on ikäisekseen erittäin osaava kenttäponi, jolle käy mikä tahansa laji. Se on potentiaalinen esteponi, jolta löytyy kykyä venyä isollekin esteille ja varmuutta hypätä maastoesteitä. Maastoradalla Joyn kanssa saa tosin olla topakkana, koska kaverit puuttuvat. Kouluratsuna Joy on herkkä poni, joka on erityisen tarkka oikeista avuista istunnan osalta. Se toimiikin loistavasti pelkällä istunnalla ja on täydellinen ratsu jo vähän kokeneemmalle ajoittaisen mörköjen keksimisen vuoksi. Joyllä on myös ajettu sekä tavallisilla että valjakkokärryillä ja se on toimiva ajokki sekä yksin että parivaljakossa, vaikkei sillä näissä lajeissa kisatakaan kenttäpainotteisuuden vuoksi.

Sukutaulu (4p)

i. Mewian Daned
WD m 148
KTK-I, KV-III
ii. Mewian Dewr
WD rt 147
VWY-II
iii. Sprietland's Black Magic WD m 148
KTK-II, ERJ-III, YLA3, VWY-III
iie. Gwalch Geirwir WD trt 145
Ch, KTK-II, VWY-II, YLA2
ie. Llygedyn Meghan
WD rn 145
KTK-III
iei. Russfjärdens Mabon WD rt 150
VIR MVA Ch, KTK-II
iee. Madeline Dawn WD rn 148
VWY-II
e. Evelyne Dawn
WD prn 150
KTK-III
ei. Llygedyn Adain
WD rn 153
VWY-II, YLA2
eii. YAN Anakin WD prn 155
VWY-II
eie. Llygedyn Adenydd WD rn 145
VWY-II, YLA2, VPA1, KTK-III, Ch-NV
ee. Criallt Epona
WD m 147
VWY-II
eei. Criallt Aled WD prn 151
eee. Criallt Emlyn WD rt 150

Jälkeläiset

Laatuarvostelut

Kouluvarsojen laatuarvostelu

Ei vielä arvosteltu.

Estevarsojen laatuarvostelu

Ei vielä arvosteltu.

KRJ Laatuarvostelu

Ei vielä arvosteltu.

ERJ Laatuarvostelu

Ei vielä arvosteltu.

KERJ Laatuarvostelu

Ei vielä arvosteltu.

Kantakirjaus

28.11.17 - KTK-I - 86p

Näyttelytulokset

VSN Näyttelyt

00.00.0000, Paikka, Luokka, Tulos

NJ Näyttelyt

11.09.16 - sertin arvoinen - tuom. Kati | Loitsulähde

Kisatulokset

ERJ 4 sijoitusta

23.09.16 - 120cm - 2/30 - Vähäpelto
29.09.16 - 120cm - 4/30 - Vähäpelto
24.08.18 - 120cm - 2/55 - Juksula
31.10.18 - 80cm - 7/105 - ERJ Cup

KRJ 4 sijoitusta

03.10.16 - he A - 5/40 - Ros Cirein
04.10.16 - he A - 1/40 - Ros Cirein
05.10.16 - he A - 5/40 - Ros Cirein
06.10.16 - he A - 5/40 - Ros Cirein

KERJ 14 sijoitusta

16.09.16 - CIC2 - 2/16 - Metsovaara
17.09.16 - CIC2 - 1/16 - Metsovaara
18.09.16 - CIC2 - 2/16 - Metsovaara
11.05.17 - CIC2 - 3/17 - Brotherhood
11.05.17 - CIC2 - 1/30 - Zemniak Stud
12.05.17 - CIC2 - 2/30 - Zemniak Stud
16.05.17 - CIC2 - 5/29 - Devilsfair
18.05.17 - CIC2 - 1/2 - Micram Raceponies
19.05.17 - CIC2 - 1/2 - Micram Raceponies
20.05.17 - CIC2 - 2/7 - Micram Raceponies
26.05.17 - CIC2 - 4/26 - Stratocaster
29.05.17 - CIC2 - 5/29 - Devilsfair
02.06.17 - CIC2 - 1/9 - Kilpakeskus Chermia
04.06.17 - CIC2 - 1/9 - Kilpakeskus Chermia

Valmennukset

05.02.17, nuorten kouluvalmennus, valmentaja: omistaja (170s)
Ensimmäisellä kerralla kokoonnuimme maneesissa, koska kentällä oli vielä paksu jääkerros ja pakkastakin Rovaniemen talvessa reilusti. Pihaan kääntyi viisi traikkua aamupäivän aikana ja oppilaat ohjattiin lainakarsinoihin pistämään hevosia kuntoon. Kun kaikki olivat valmiita suuntasimme 11 maissa maneesille koulutreeniin. Aloittelin kyselemällä hevosten tasosta ja yhteisestä treenistä ensin hieman jokaiselta. Samalla tutustuttiin toisiimme ja hevosiin. Alkukäynnit siinä tuli samalla hyvin käveltyä, joten niiden jälkeen sai ruveta ohjia keräämään ja ruveta ratsastamaan voltteja, ympyröitä, taivutuksia ja pysähdyksiä. Sen jälkeen tultiin muutamia kertoja kolmikaarista kiemurauraa peräkkäin. Sitten ratsukot saivat ruveta ravissa tekemään voltteja, ympyröitä ja siirtymisiä käyntiin keskemmällä maneesia. Välikäyntien jälkeen ruvettiin ratsastamaan kulmia huolellisesti, nuorimpien Joyn ja Lucyn kanssa riitti, kunhan he menivät kulmiin ja vähän asettuivat sisään. Vanhempien kanssa piti jo olla huolellinen ulkopohkeesta ja siitä, ettei hevonen kääntynyt pelkästään ohjasavuin. Harjoitukset menivät tänään kivasti ja koska osaa vielä jännitti uusi maneesi, niin päätimme yhdessä jättää laukkaharjoitukset seuraavaan kertaan, joka pidettäisiin poikkeuksellisesti vasta maaliskuun puolen välin tienoilla Jannican kiireiden vuoksi. Oppilaat olivat tyytyväisiä tuntiin, joten oli kiva jatkaa seuraavaan kertaan omatoimisten loppuverkkojen jälkeen.



19.03.17, nuorten estevalmennus, valmentaja: omistaja (178s)
Tänään verryttelemme pitkään ja perusteellisesti. Verryttelyksi otetaan puomeja kaarevalla uralla ja pitkällä sivulla, väliin saa tehdä voltteja ja ympyröitä, että saa tilaa lähestymisiin. Muutenkin tänään kiinnitetään lähestymisiin todella paljon huomiota. Ravipuomien jälkeen nostamme puomit pieniksi kavaleteiksi, sekin sujuu hienosti kaikilta, joten koko ryhmä pääsee lopputunnista hieman kokeilemaan jo hyppyjä. Saatte tulla ensin muutaman kerran ravissa perätysten pienen ristikon, mutta koska se sujuu hyvin alatte tulemaan laukassa. Muistakaa suoristaa kunnolla ennen puomeja ja ristikkoa, jotta nuori hevonen osaa ennakoida ja valmistautua siihen, että edessä onkin jotain muuta kuin puomeja. Ristikolla muutamalla on laukassa melko erikoisia tyylejä, nähdään kenguruloikkia Joylta ja Kostilta, muutama ohimeno Hifulilta kun Veera unohtaa pitää pohkeet kiinni ennen hyppyä ja Marvelilla on muuten vain ihan omat kuviot tänään, eikä sitä kiinnosta yhtään mitä Veera haluaa sen tekevän. Lopulta ruuna kuitenkin alkaa toimimaan paremmin, kun on saanut tarpeeksi omasta mielestään ilmaista mielipiteitään. Seuraavalla kierroksella nähdään muutama tasajalkahyppy, kun Joyn askel ei ihan sovikaan esteelle ja se päättää sen kuitenkin ylittää. Hitaasti hyvä tulee, päättelemme ja lopetellemme tunnin ravailuun pidemmällä ohjalla, kun nuoret ovat jo tottuneet meidän maneesiin.



02.04.17, nuorten kouluvalmennus, valmentaja: omistaja (111s)
Kolmannessa valmennuksessa ratsukot tuntevat jo Adinan maneesin melko hyvin ja omatoimisten verryttelyjen jälkeen aloittelemme taivuttavia ja asettavia tehtäviä joita tehdään koko tunti erilaisilla variaatioilla. Mukaan voidaan ottaa kartioita, puomeja sekä kulmien ratsastusta käynnissä ja ravissa. Laukkatyöskentelyä tehdään vielä nostomaisesti ja lopputunnista rohkeimmat ratsukot voivat laukata ohjauksessa / liinassa ympyrällä vielä saaden apua laukannostoihin ja ylläpitoon. Sen kummempia asioita ei vielä laukassa tarvitse osata tai tehdä. Tällä valmennuskerralla kiinnitetään myös huomiota eteenpyrkimykseen ja rentoutumiseen, sekä siihen että hevoset kulkevat suoraan ja taipuvat toisaalta rehellisesti. Valmennus meni kaikkien osalta oikein hyvin, kun ratsukot pääsivät mukaan ideaan. Laukkatyöskentelyssä muutama ratsu innostui vähän liikaa ja niitä jouduttiin ottamaan liinan päähän, mutta muutoin meni oikein hienosti kaikilla!



07.05.17, nuorten estevalmennus, valmentaja: omistaja (241s)
Estevalmennuksessa keskityttiin tänään estekouluun, puomiharjoituksiin sekä kavaletteihin ja jumppaamiseen. Kokoonnuimme kentällä, ilmassa oli mukavasti kevättä ja lämmintäkin pilvettömältä taivaalta paistavan auringon ansiosta lähes kymmenkunta astetta ensimmäisten saapuessa verryttelemään. Itsenäisen alkulämmön jälkeen aloittelimme valmennusta kaarevilla urilla puomeilla. Sen verran tuttu juttu ne tuntuivat jo kaikille olevan, että pääsimme heti ekojen kertojen jälkeen tulemaan useita puomeja peräjälkeen. Marvel ei oikein olisi viitsinyt nostella jalkojaan kunnolla ja takapää jäi helposti viimeisten puomien kohdalla jälkeen, jolloin jalat kolisivat puomeille. Hyvin kuitenkin Veera sai tämän pikkuvirheen korjatuksi toistojen kautta. Nickyn Kostilla sen sijaan tuntui olevan niin kiire puomeille, ettei ori meinannut alkuunkaan mahtua väleihin ja parin kerran kokeilun jälkeen oli niitä pakko pidentää, että harjoituksesta olisi sillekin jotakin hyötyä.

Sillä välin toiset saivat tulla kaarevalla uralla itsenäisesti kahta puomia sekä tehdä serpentiiniä muun osan pitkästä sivusta. Kostin päästyä puomiharjoituksiin mukaan otimme yhtä puomia laukassa ympyrällä. Se sujui kaikkien osalta hienosti, vaikkakin Maunon mielestä niiden yli oli mukavaa tehdä jättiloikka. Lopputunti meni kavaletteja harjoitellen, koska nuoret eivät tuntuneet käsittävän alkuunkaan miten somasti peräkanaa asetettuja korotettuja puomeja tuli ylittää. Kahdenlaista porukkaa näkyi tässä asiassa olevan: Mauno, Silver ja Reno pomppasivat erikoisen laukkasekoituksen yli ja ravasivat kahden viimeisen puomin yli kunnolla, vaikka kuinka pidensin välejä. Ensimmäiset sen sijaan ottivat käyntiin, kun eivät ihan varmoja olleet miten tämä tilanne piti hoitaa. Kotiläksyksi ratsastajat saivatkin muutaman matalahkon jumppaesteen jälkeen (joista viimeisintä nostettiin ratsukon tason mukaisesti Renon ja Maunon päästessä hyppäämään jo 70-80cm esteen apuesteiden tukena) treenata kavaletteja sekä puomeja perustreenin ohessa.



31.05.17, kouluvalmennus, valmentaja: Josefina (245s)
Aivan kesän alkuun pääsin valmentamaan taas itselle uutta tuttavuutta. Jannica ja Joy olivat Adinan tallilta yhteinen parivaljakko, joille tarkoituksena oli mennä pitämään kouluvalmennusta. Kuskin kanssa olimme sopineet, että aloitamme yhdessä aivan alkuverryttelystä asti, jotta pystyn vähän tutustumaan poniin ennen kunnon tehtäviä. Alkukävelyiden jälkeen pyysin Jannicaa tekemään paljon taivutuksia, ensin pidemmällä ohjalla ja ratsastamaan tarkkoja kulmia, koska poni vaikutti vähän herkästi jännittyneeltä toisella puolella kenttää. Joy tarkkaili turhankin paljon talliympäristön menoa, jonka takia helposti jännittyi kuullessaan ääniä. Jatkoimme taivutuksia myös rennossa alkuravissa. Vähitellen Joy pehmeni myös niskastaan, eikä kulkenut koko runko jännittyneenä ja sai siksi alleen paremmin myös takajalkoja. Ravissa jatkoimme kolmekaariseen kiemurauraan, jossa oli tarkkailtava erityisesti taivutusta ja asetusta käännöksissä.

Joy puski toisessa päässä kenttää tiukasti vasten sisäapuja ja yritti oikaista käännöksiä liiallisesti, jolloin suoristamiselle ei jäänyt tilaa ennen seuraavaa käännöstä. Kun oli aika siirtyä laukkaan, poni näyttikin miten lähdetään oikein vauhdilla. Kieltämättä voimaa löytyi nostosta jo vähän liikaakin, mutta ainakin laukka näytti pyörivän tahdikkaasti. Pyysin Jannicaa tekemään vain huolellisia pääty- ja keskiympyröitä, jotta ponille ei jää aikaa kaahata ympäri kenttää. Joy alkoi rentoutua myös laukassa paremmin muutaman ympyrän jälkeen. Koska Joy oli herkkä istunnalle, teimme vielä muutamia laukka-ravi ja ravi-laukka siirtymisiä istuntapainotteisesti. Laukasta raviin siirtymisessä ongelmana oli liian hätäinen ravi laukan jälkeen, jolloin istuminen alas oli vaikeaa ja näin raville löytyi oikea tahti vasta todella myöhässä. Siirtymiset paranivat koko ajan enemmän ja enemmän kun Jannica istui hevosen ympäri koko siirtymisen ajan ja myös sen jälkeen. Annoin ratsukolle luvan siirtyä loppuverryttelyyn muutaman hyvän siirtymisen jälkeen.

Päiväkirja

00.00.0000, kirjoittaja: X
Ei merkintöjä.