Tallikierros




Adina sijaitsee kauniissa lapissa, hienojen tammimaastojen läheisyydessä, mutta kuitenkaan ei liian kaukana kaupungin palveluista. Tiluksillamme on erinomaiset puitteet harrastaa ja pitää hevosia. Tallirakennuksen lisäksi Adinassa on koulu- ja estekenttä, iso maneesi, paljon pitkiä sekä lyhempiä valaistuja maastoreittejä, kaksi maastoesterataa sekä uittolampi. Emme pidä tuntitoimintaa, joten maneesi on aina yksityisten omistajienkin käytössä, hyvänä asiana olemme kokeneet myöskin sen että koulukenttä on erikseen, jolloin koulukuvioita pääsee rauhassa hiomaan ilman että täytyy koko ajan väistellä hyppääviä ratsukoita. Uittolampemme sijaitsee mukavan etäisyyden päässä tallista ja on aidattu, joka vähentää onnettomuusriskejä etenkin talvisin. Lisäksi hevosten ja omistajien käytössä on kävelytyskone, laukka/ravirata ja pyöröaitaus. Kesällä 2012 Adinaan valmistunut nurmikenttä mahdollistaa vaativammatkin kenttä- ja maastoestekilpailut.



Adinan sydän on 1950-luvun kartanorakennus, josta löytyy Jannican ja Christianin asuintilojen lisäksi alakerrasta yöpymiseen tarkoitetut täysin uudistetut tilat leiriläisille, hoitajille sekä kisaosallistujille. Kesäisin Adinassa on myös käytössä leiriläisille ja vakiokävijöillekin grilli- ja kesäkeittiöpaikka, jossa voi tehdä ruokaa ja nauttia eväitä ulkona. Leirien aikana sekä esim. juhannuksena on ollut myös tapana grillailla ja tehdä muurinpohjalettuja talliporukalla. Tiloja on myös mahdollista vuokrata juhlapyhinä, lomilla ja tapahtumien aikaan kysynnän mukaan.



Henkilökuntaamme kuuluu temperamenttisen parin Jannican ja Christianin lisäksi ratsuttajamme Jack ja hevosenhoitaja Meline jotka vastaavat yhdessä Jannican kanssa nuorten hevosten koulutuksesta, ratsutuksesta ja muiden asukkaiden hyvinvoinnista. Myös kisoissa Jack ja Meline auttavat mielellään. Lisäksi raviponivastaavamme Mandy ja Anni huolehtivat ahkerina tyttöinä raviponien harjoittelusta, jolloin Jannicalle jää enemmän aikaa omien yksityisten sekä nuorien hevosten liikuttamiseen ja hoitoon. Lisäksi tallilla viuhtoo energinen 9-vuotias lupaava Jessica-tyttönen, Jannican siskontyttö joka huolehtii aina ehtiessään tallin pikkuponien liikuttamisesta sekä kilpailuttamisesta yhdessä äitinsä Christinen kanssa. Jessica on erittäin innokas oppija ja nyt jo menestynyt hienosti 1-tasolla erilaisilla poneilla shettiksistä isompiin poneihin.



Adinan tallipäivät ovat leppoisia, talli avataan arkisin klo 7.00 ja viikonloppuisin klo 8.00 ja hevoset menevät tarhailemaan tuntia myöhemmin. Hevoset tarhailevat kelin mukaan ja tulevat talvikaudella sisään klo 19 tienoilla, pimeällä ja huonolla kelillä hieman aiemmin, kesäisin on mahdollisuus laiduntaa tai tarhata vuorokauden ympäri. Tarhoistamme löytyy jokaiselle hevoselle sopiva pohja hiekkatarhoista luonnontilaisiin tarhoihin. Tarhaamme hevoset ensisijaisesti kokopäiväisesti, yksityiset hevoset omistajan toiveiden mukaan yksin tai laumassa, pyrimme saamaan isompia laumoja tarhaamaan sekä laitumille että tarhoihin. Käytämme tarhojenrakennusmateriaalina kyllästettyä ja puunpuremisaineella käsiteltyä tammea sekä sähkölankaa ja lauta-aitaa, meillä on myös muutama etupäässä oreille suunniteltu putkitarha, jotka on tehty turvallisiksi kapealla putkituksella eivätkä väliin mahdu esim. etujalat.



Adina on ponitalli, joka kasvattaa useaa rotua ja lisäksi Jannican yksityiset kisahevoset ja -ponit asuvat täällä. Toimintaa Adinassa järjestetään ahkerasti, kuukausittain sekä villit kisat että Jannican seuralle (APR:lle) avoimet kisat. Lisäksi meillä on hoitajatoimintaa ja oma shoppi, hoitajille järjestetään usein tapahtumia. Adina on niittänyt mainetta niin kasvattiensa kuin kilpailutoiminnankin osalta ja kisoissa ovat useimmiten samat ratsukot harjoittelemassa kisaratoja, Adinan kisat soveltuvatkin mainiosti ratsukoiden harjoitteluun, sillä niissä ei yleensä ole erikoisesteitä tai muuta jännättävää nuorille ratsukoille. Tallin omistaja Jannica on tullut virtuaalimaailmassa tunnetuksi luotettavana, avuliaana ja ahkerana toimijana, hän vastailee mielellään kaikkiin kysymyksiin vieraskirjassa ja neuvoo tarvittaessa uusia virtuaalimaailmaan astuneita ihmisiä :) Tärkeinä piirteinä Adinassa luotettavuuden ja toimivuuden lisäksi pidämme kasvattien laatua sekä ponien ja hevosten yksilöllistä hoitoa, jonka voit huomata jo kunkin tallin ohjeista.



Meillä on käytössä oma ikääntyminen (2 irl kk = 1v.) mutta tilausvarsat syntyvät sovitulla aikataululla sekä muutama yksityinen hevonen ikääntyy omalla tavallaan. Kasvatamme myös poneja kasvatusliitteellä AD / A.D. ja kasvattimme ovat keränneet paljon mainetta sekä kisakentillä että näyttelykehässä. Lisää Adinan toiminnasta voit lukea erillisestä linkistä. Adina kasvattaa tällä hetkellä virallisina rotuinaan ponien lisäksi vuonohevosia sekä haflingereita.

Muistithan tutustua myös tallikoiriimme Leeviin & Lahjaan sekä pörröisiin tallikissoihimme Mindyyn?

Jannican saavutuksia 2017

-
PALKINTOKAAPPI
Kevätkausi | Syyskausi

Arvostelut 2017

Arvosteluja saa halutessa lähettää sähköpostiin

01.01.17 arvostelija VRL-02207

+ tunnelma raikas ja sykähdyttävä
+ sininen lumitaustakuva nostaa kauniisti ulkoasun esiin
+ linna on hyvä, persoonallinen idea, jolla talli jää mieleen
+ ulkoasu selvärajainen
+ tekstiä on helppo ja vaivaton lukea
+ etusivun teksti antaa tunteen vahvasta itseluottamuksesta
+ palkintokaappi-idea erikseen on hauska
+ sympaattiset karvatassut
+ leirit
+ hurja määrä kasvatteja, Hall of Fame - sivu kasvateille
+ ponit sivun jaottelu kaunis
+ kuvagallerian pyöristetyt reunat ponisivuilla
+ perustiedot selkeästi ja järjestelmällisesti
+ muistolista tallessa
+ taustakuvan vaihtuminen vuodenajan mukaan
+ tallin nimi on nätti, yksinkertainen ja sointuva
+ tallin pitkä ikä ja paljon poneja virtuaalimaailmassa
+ aktiivinen omistaja
+ loppuun asti järjestetty joulukalenteri 2016
- etusivu kaipaa jotakin lisää
- esittelysivu vähän tylsä, vaatii lisää panostusta
- toiminta-sivu vaatii yhtenäistämistä ja päivittämistä sopivammaksi huoliteltuun imagoon
- valokuvalistaus olisi kiva muillekin sivuille
- websin takkuilu haittasi sivuarvostelua

07.05.17 arvostelija Jonna

+ monipuolinen poni- ja hevosvalikoima
+ hevosten sivut
+/- ulkoasu
- hevoslistaus
- ääkkösongelma
- kuvituskuvat

Adinassa on paljon hyvää, mutta toisaalta omaan silmään myös useita pieniä asioita, joita voisi mielestäni parannella. Ulkoasu on muuten oikein onnistunut ja toimiva, mutta ulkoasun tausta vie liikaa huomiota otsikkokuvalta. Hevosten sivut ovat muuten toimivat ja siistit, mutta hevosten kuvat voisivat olla suuremmat. Sivuilla ongelmia myös ääkkösten kanssa (mm. Runon Joululahja), mikä häiritsi. Kuvattomat hevoslistaukset eivät ole oikeastaan koskaan mieleeni, mutta toisaalta haasteena on isomman hevosmäärän kanssa luoda toimiva kokonaisuus. Adinassa onkin laaja hevos- ja ponivalikoima, joiden joukosta löytyy varmasti jokaiselle jotakin. Asukkaat-sivulla siististi rajatut kuvat, joskin tuon varsakuvan voisi siirtää keskelle, niin näyttäisi tasapainoisemmalta. Sivuilla olevien kuvituskuvien asetteluun mm. esittelysivulla voisi kiinnittää huomiota ja kuvissa voisi käyttää samanlaisia reunoja kuin mitä hevosten sivuilla on.