
Ulkoasun 2008 Ram.
Adina on vuonna 2004 perustettu suuri virtuaalitalli, jonka toimialaa ovat ponirotujen kasvatus, kilpailutoiminta ja hoitajatoiminta. Meillä on myös oma shoppi josta hoitaja saa ostaa hoitohepalleen varusteita tienaamillaan rahoilla. Adinan toimintaa ja kokoa on hieman muuttunut helmikuussa 2012 jolloin Adina palasi hoitajatoimintaan ja lopetti klinikkapalvelut suurilta osin, koska ne veivät ihan liikaa aikaa. Järjestämme kuitenkin kuukausittain kilpailuja ja tapahtuman hoitajille. Adinassa asuu poneja ja hevosia joka lähtöön, yksityispuolelta löytyy myös aina muutama vapaa paikka ;) Tallimme sijaitsee avaralla paikalla, lähellä metsäisiä maastoja ja suhteellisen kaukana kaupungin tohinasta, idyllisessä Pohjois-Suomessa. Tervetuloa tutustumaan Adinan tiloihin ja vakioasiakkaaksemme!
Toukokuun kisat + Myyntiponit
Jannica VRL-04799